TuomoHirvi

Sotkamossa näyteltiin arvoton näytelmä

Sotkamossa, Pertti Lindemanilta ryöstetyssä Katinkullassa on näytelty Suomen arvottominta näytelmää. Paikan historia sopii hyvin tämän Juha Sipilä Keskusta rp:n tähän päivään. Esko Ahon poliittisen historian jatkeeksi puolue lopullisesti kuopataan maalaisliittolais-keskustalaisilta juuriltaan. 

Kaksi päivää on puheenjohtaja, "keisari" suu vaahdossa kehunut itseään ja poliitiikkaansa sekä saavutuksiaan. Kaikkien muiden suu on tukittu jo vuosia aiemmin. Kunniapuheenjohtaja sai mennä, alkiolaisuus sai mennä ja raha otti puolueessa vallan huolehtien pääomapiirien ja hyväveliverkoston omistuksista vartioiden heidän hillotolppaansa.

Puheenjohtaja lehtitietojen mukaan taputettiin puheenjohtajaksi, hänen aatteensa on kuulemma bolshevismin sävyttämää. Ja kuten aina Sipilä möläyttelee asioita ja seuraavana päivänä selittää sanomisiaan. Tuleekin mieleeni kommunismin kiihkeimmät ajat jolloin tyranni-itsevaltias taputti jopa itselleen. Tätä en vielä ole tässä puoluekokouksessa havainnut mutta surkuhupaisin oli lähteminen tuleviin hallitusneuvotteluihin periaatteella minun saavutuksia ette tölvi enkä teidän kanssa neuvottele. Varmemmaksi vakuudeksi tämä hölmö meni ja haukkui toisen puoleen jäsenen ja Helsingin pormestarin. Sipilää ei kritikoida eikä hän siedä keskustelua.

Keskusta rp:n  opetuslapset messiaan perässä taputtavat ja ylistävät johtajaansa. Vesa Levonen sai peräti kolme minuuttia kertoa mitä mieltä hän on, hän oli oikeasti vaihtoehto puheenjohtajaksi. Heikko hallitsija ja johtaja vaientaa aina vastustajansa, arvostelijansa. Sitä kutsutaan tyrannismiksi. 

Sipilä kehuu saavutuksillaan. Suomi on kuulemma laitettu kuntoon. Oikeasti tämä maa on sekä henkisessä, että kultturellisessa sekasorron tilassa. Bruttokansantuotteen kasvukäyrä on ylöspäin mutta se ei kerro mitään tämän kansakunnan tilasta. Kaikkein surkein on tilanne maaseudun osalta. Sen juuren, josta keskuspapuolue-maalaisliitto on saanut voimansa. Maatalouden tilanne on katastrofaalinen ja yhteiskunnan omavaraisuuden samalla. Ihmisten, suomalaisten ja palveluverkon tilanne on katastrofaalinen. Yli puolet Suomen kansasta elää heikon palvelutason maakunnissa. Ja tilanne vain pahenee. Köyhyys maassa on ennen kuulumatonta, koteja ja maatiloja pakkohuutokaupataan. Ollaan tuhon tiellä.

Vaikka bitit avaruudessa liikkuisivat valon nopeudella niin silti jyvät, peruna ja muut pitää edelleen istuttaa maahan ja sato korjata. Sen tekevät ihmiset. Mutta heitä vain pilkataan ja ivataan. Omavaraisuusasteemme ei tätä hallitusta huoleta pätkääkään. Puhutaan turvatakuista ja luodaan viholliskuvia.

Jos tyranni johtaja ei näe tätä tilannetta niin olisin odottanut, että opetuslapsista joku uskaltaa sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita. Eikä enää kannatustakaan. Hän tähtää vaalivoittoon. Keksis vain missä vaaleissa. Maakuntavaalit hän yritti järjestää mutta siinä kohtaa parlamentarismi sanelee ehtojaan. 

Meillä on historian röyhkein pääministeri ja Keskusta rp:n puheenjohtaja. Tällaista ei ole nähty koskaan aiemmin. Kansakunnalle ja sen ihmisille käy kun sille hevoselle. Just kun oppi olemaan syömättä, kuoli pois. Mutta Suomi on kunnossa.

Suomi on kunnossa ja kansa kärsii. Ihmisten maailmassa kansankunnan tila on juuri sellainen kuin on sen heikoimman ihmisen asema tässä yhteisössä. Tätä Sipilä ei ymmärrä - ei älli riitä.

tuomo

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

24Suosittele

24 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (45 kommenttia)

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Hyvä Tuomo, eipä tuohon ole lisättävää! Levoselle tosiaan pisteet, että uskaltautui edes yrittämään.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi

Kiitos Ritva. Olen niin kyllästynyt tähän sokeuteen, että toivoin isäntien ääneen edes hieman voimakkaammin kuuluvan. Vaan ei kun tämä yksi päiväkausia suu vaahdossa kehuu itseään.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Kirjoituksestasi välittyi rehellisyys, sydämellisyys ja aito huoli omasta kansasta. Ei suomalaisten asiat todellakaan ole hyvin, siksi Sipilän itsekehu on suorastaan ällöttävää ja aiheuttaa minussa inhon tunteita.

Risto Koivula

Levoselle pisteet, juu, ehdottomasti!

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Kyllä demokratiassa pitää haastajia olla, vaikka tehtävä olisi kuinka toivoton. Itsensä likoon panemisella näyttää, ettei kuvia kummarra, vaikkakin tällä voi olla seurauksia Levosen poliittisella uralla.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Olisihan se ollut sisäsiistimpää suhtautua asiallisesti kaikkiin ehdokaisiin. Varsinkin kun istuvalle puheenjohtajalle jo luonnostaan syntyy etulyöntiasema.

Nykykeskusta näyttää olevan ahdasmielinen junttaporukka, joka ei salli erilaisia näkemyksiä. Kovin kehutaan, että ollaan kansanliike, mutta todellisuus on entistä enemmän uusliberaalia, oikealta ohi kokoomuksen politiikkaa. Alamäki jatkuu.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi

Tässä ei ole mitään kansanliikemäistä enää. Keskustalaiset peruskannattajat eivät enää ole mukana vaan tämän liikkeen on valloittanut aivan uudenlainen käsittämätön öykkärisakki. Juusi tuossa soitti koko elämänsä puolueelle uhrannu 92-vuotias ja oli niin murheissaan eikä uskonut enää koko puolueeseen. Häneltä ei ääntä keskustalle tule ja se on paljon se.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

"Pelimanni" Hirvi, osallistuitko kokoukseen. Jos osallistuit etkö sattunut näkemään paikalla yhtäkään keskustalaista peruskannattajaa. Ellet ollut niin silloin ei kannata puhua perättömiä. Olin nimittäin kokouksessa ja näin siellä erittäin paljon nimenomaan näitä peruskannattajia.
En myöskään tunnista Juha Sipilästä yhtään sellaista piirrettä, joita olet kirjoitukseesi ladannut.
Edellä kirjoittamani perustuu täysin omiin havaintoihin eikä kenenkään muun.
Etkö ole huomannut, että kirjoitustasi ylistävät pelkästään sellaiset henkilöt, jotka todennäköisesti eivät osallistu millään tavoin Keskustan toimintaan, mutta sitä innokkaammin puolueen ja Juha Sipilän arvosteluun. No yksi poikkeus sallittakoon. Hänen nimeään en mainitse etten saisi kehuja jo historiaan jääneen vaalikampanjan tukemisesta.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

"Suomi on kunnossa ja kansa kärsii. Ihmisten maailmassa kansankunnan tila on juuri sellainen kuin on sen heikoimman ihmisen asema tässä yhteisössä."

Eräs merkittävä indikaattori kansan tilasta on lastensuojelun räjähdysmäinen kasvu. Pääkaupunkiseudun turvakodit täyttyivät koulujen päätyttyä. Siihen saakka perheet jaksoivat sinnitellä, mutta voimavarat eivät enää jatkoon riittäneet.

Sipilän on turha puhua perheväkivallan ehkäisystä, jos kaikki hallituksen toimet ovat vieneet pohjan toimeentulolta. Kun talous sakkaa, hermot kiristyvät ja paineet purkautuvat keskinäisiin tappeluihin.

Monet maanviljelijät ovat ajautuneet velkakierteeseen. Sato- ja tuotantoeläinten tuotot eivät riitä toimeentuloon saati velkojen maksuun. Itsemurhariski on korkea.

Tosiaankin, ihmetyttää, että kaikki keskustalaiset olisivat täysin tyytyväisiä pääministerinsä toimiin.

Ex-ministeri Hyssälä otti kuitenkin kantaa siihen, että vanha kaarti on heitetty yli laidan. Minusta se kertoo vakavaa kieltä siitä, että risut on korjattava pois alta, jotta 'punaisella matolla' olisi riittävästi tilaa!

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Irvokkainta tässä on se, että kansan köyhimmältä osalta otettiin siitä vähästä mitä he saavat, mutta yritystuista, joka ei ole henkilökohtaista toimeentuloa ei saatu säästettyä yhtään mitään. Tässä ei Sipilä pannut pääministerin arvovaltaa peliin niinkuin kansalaisia kurittaessaan. Ja keskustapuolue ei huomaa mitään...!

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Erkki, minä huomasin ja sen ehdin sanoa puheessanikin.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Keskustan puoluekokousta seuratessa tuli mieleen lestadiolaisten hoitokokoukset, nyt hoidon kohteena Suomen kansa.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi

Asia on juuri kuten kirjoitat. Olen koulujen kanssa tekemisissä jatkuvasti ja tämä Suomi on perhepoliittinen takapajula. Hallitus puuhastelee ja rehentelee euroillaan ja yhteiskunta on perustaltaan aivan hajalla. Tosiaan nämä nuoret kellokkaat tekevät poliittista uraansa itselleen. Vanhaa kaartia ei näy missään.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Käsittämätön menettelytapa oli annettu puheaika 3 min puolueen puheenjohtajaehdokkaille . Ei riitä aika minkäänlaisten näkökantojen esiintuomiselle. Ei varsinkaan ehdokkaalle, joka ei ole kuulunut puolueen johtohenkilöstöön keskustasolla, poisluettuna kuntataso. Sen sijaan Sipilä ehdokkaana sai kokouksen aikan tuoda julki niin tekosiaan/kantojaan kuin halunsa jatkaa, sekä mitä tulee jatkossa puolueen eteen tekemään. Kirjoituksessa on mainittu miten oma kehu Sipilällä kukki ihan rehvakkaasti kokouksessa aina kun esiintyi. Tuo taitaa kuvastaa vain sitä, että hän haluaa yksin olla johtaja tai ainakin mahdollisimman pienen piirin kanssa.

Keskusta ei taida Sipilän johtamana mennä suinkaan eteenpäin kuten hänellä tuohon oli vahva luulo. Kokousväen (n. 4000 henk.) voimin puheenjohtajan jatkokauden saanut Sipilä ei vielä pitkälle pötki. Keskusta ja luottamus ennen kaikkea Sipilän johtajuuteen tarvitsee paljon suurempaa kannatusta koko maassa.

Paljon ehtii vielä tapahtua negatiivistakin ennen vaaleja kaikille hallituspuolueille. Saattaahan hallitus vielä kaatuakin, vaikka muuta hallituspuolueet yrittävät viestittää. Kokoomuksella on kultainen avain sote-maakuntauudistuksessa hallussaan.

Sipilä sanoi, ettei keskusta mene hänen johdollaan sellaisten puolueiden kanssa hallitukseen, joka alkaa perumaan tehtyjä päätöksiä. Tuo onkin mielenkiintoinen veto, sillä vain kokoomus, rkp ja kd saattavat olla kumppaneita kokoomuksen lisäksi edellyttäen, että kokoomus saa muilta kumppaneilta lypsettyä laajan valinnanvapauden taas jollain ilveellä. Tarpeen vaatiessa perustuslakia venytetään kuten joskus aiemminkin.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Mitä arvotonta on siinä, että keskustan jäsenet luottavat Juha Sipilään. Minä ja monet muut keskustan paikallisyhdistysten ja kunnallisjärjestöjen jäsenet, me olemme valinneet edustajamme puoluekokoukseen. Meidän kantamme ja meidän edustajiemme kanta on ollut alusta alkaen, että Juha Sipilä ansaitsee luottamuksemme ja on oikea henkilö toimimaan edelleen puheenjohtajana.

Jokaisella, joka on ollut eri mieltä, on ollut paikallisyhdistyksen vuosikokouksessa mahdollisuus kertoa, että haluaa edustajan kannattavan jotain toista ehdokasta. Tosin vaikkapa me annoimme edustajallemme sinänsä vapaat kädet. Luotimme, että hän osaa tehdä oikean valinnan. En pettynyt.

Sen sijaan en ole huomannut täälläkään, että lähinnä Levosen esittämää arvostelua olisivat tukeneet ketkään muut kuin he, jotka kannattavat pikemminkin perussuomalaisia. Jos sosialidemokraatit vastustavat Juha Sipilän valintaa keskustan puheenjohtajaksi, sillä ei ole minusta painoarvoa. Ei demarienkaan tarvitse kuunnella minun näkemystäni heidän puheenjohtajastaan.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Juho, ei kai puoluekokouksessa keskustan edustajana olleeiden mielipide ja "kunnianosoitus" Sipilän jatkoa kohtaan suinkaan ole arvottomuutta. Ei suinkaan. Kysehän on kuitenkin ehkäpä keskustassakin "pienen piirin" ottama kanta. Tuohon saadaan kuitenkin vastaus vasta ensi vaaleissa.

Itse en ota mitään kantaa puheenjohtajaehdokaiden kohdalla enempää kantaa kuin mitä edellisessä kommentissani esitin. Pidän ehdottomasti 3 min esittelypuheenvuoroa aivan torsona ja ilmeisen harkittuna negatiivisessa mielessä. Kukaan ei voi tuossa ajassa tuoda esiin sitä mitä haluaa puolueen hyväksi tehdä tullessaan valituksi puheenjohtajaksi. Olen kuitenkin sivullinen, joten tämä on luonnollisesti vain sivulllisen mielipide ja keskustalaiset tekevät kuten parhaaksi katsovat.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Vai on 3 minuutin esittelypuheenvuoro torso jne.

Miksi silloin voisi kutsua PS:n viime vuotista vastaavaa puheenvuoroa mikä oli 2 minuuttia?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #18

Saattoipas olla ppuheenjohtajaehdokkaina päivän politiikassa mukana olleita ja siten hyvinkin tunnettuja jopa mielipiteistään. Eiköhän puolueella ollut ehdokkaille järjestetty myös omia tilaisuuksia esittelyyn ja poliittisiin kannanottojen esittämiseen. Noin olen muistelevinani. Keskustan toinen ehdokas on vain paikallispolitiikassa mukana, eikä tainnut olla suuremmin saanut edes uutisoinneissa näkyvyyttä. Itse pidän tätä suurena erona ehdokkaiden välillä ja tunnettavuudessakin.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi Vastaus kommenttiin #27

Maalitolppia on aina hyvä siirrellä. Mutta eihän mikään estänyt ehdokasta kiertämästä kepun piirejä tekemässä itseään tutuksi, vai estikö?

Tunnetuksi ei tule, jos ei sitä itse tee.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #38

Ilman puolueen tukeako? Tarkoitan ehdokkaille järjestettäviä tilaisuuksia maakunnissa.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi Vastaus kommenttiin #41

Eikä niihin kepun piirikokouksiin noin vain mennä. Väyrynenhän yritti ja pantiin lattialle istumaan. Homma kuivui siihen.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #42

"Äänivalta ja puheoikeus piirikokouksessa on ainoastaan jäsenmaksunsa 5 §:n mukaisesti kokousta edeltäneeltä kalenterivuodelta suorittaneiden jäsenyhdistysten edustajilla. Henkilö voi edustaa kokouksissa vain yhtä järjestöä.

Läsnäolo-oikeus piirikokouksissa on kunniajäsenillä, puolueen perusjärjestöjen jäsenillä ja Keskustan maakunnallisilla luottamushenkilöillä sekä alueen kansanedustajilla. Lisäksi läsnäolo-oikeus on puolueen kannattajilla. Heille piirikokous voi myöntää myös puheoikeuden. Lisäksi piirikokous voi myöntää läsnäolooikeuden muille henkilöille."

https://www.keskusta.fi/loader.aspx?id=85000063-57...

Joten kyllä sinne likipitäen noin vain mennään. Äänioikeus sen sijaan on vain virallisilla piiriin kuuluvien yhdistysten jäsenille mutta puheoikeus voidaan myöntää aika laajasti. Osallistumisen ja vaikuttamisen esteitä ei ole juurikaan. Kaikki paikallisyhdistykset ottavat varmaan mielellään uusia jäseniä.

Yli 2000 virallista edustajaa puoluekokouksessa taas osoittaa, että kyseessä on todella kansanliike. Useimmissa kunnissa on useita paikallisyhdistyksiä, joista jokaiselle on siis oikeus vähintään yhteen edustajaan. Niin piirin kuin valtakunnankin tasolla.

Ikävää käytöstä. Joku nuorempi olisi voinut istua lattialla. Ihmettelen kyllä hieman, jos kukaan ei ole ymmärtänyt tilannetta. Minkähän piirin kokoukseen Väyrynen oli mennyt?

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi Vastaus kommenttiin #43

Etelä-Pohjanmaalla eli Seinäjoella hän oli ja paikalla oli myös puheenjohtaja Juha Sipilä. Iltalehti otsikoi 13.4.:

"Sipilä ja Väyrynen kättelivät Seinäjoella - Väyryselle ei löytynyt aluksi istumapaikkaa: 71-vuotias haastaja istui portailla".

Kuten olen kirjoittanut monet kerrat. Sipilä on ylimielinen eikä häneltä löydy kunnioitusta eikä nöyryyttä käyttäytyä kuten tuolla paikalla olevan kuuluisi. Samalla tavalla tämä hallitus kohtelee eläkeläisiä, sairaita, työttömiä ja köyhiä. Me eläkeläiset olemme tälle porukalle suuri kuluerä ja rasite.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #44

Ikävää väkeä nuo etelä-pohjalaiset...

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi

Arvottomuus on siinä, että puolue ei keskustele yhteiskuntapoliittisesti lainkaan vaan kaikki keskustelu käydään eurot edellä. Ihminen ei ole tärkeä eikä päätöksiä perustella vaan ne runnotaan. Meillä on kulueriä kuten sairaat, työttömät ja eläkeläiset. Sen on tämä hallitus todennut kaiken aikaa ja puhuu kestävyysvajeesta. Ei tässä ole kysymys kuin ihmisistä. Elävistä, ajattelevista ja elämäänsä tavallaan kokevista ihmisistä.
Sipilä itse totesi tämän. Hän ei aio kuunnella ketään joita nämä päätökset koskevat vaan kun laskelma jotakin näyttää niin se on hänen mielestään poliittisesti pätevää ja ihmistä arvostavaa politiikkaa. Ei ole kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Minäkin olisin antanut Levoselle sen 10 minuuttia. Ihan juuri tuosta syystä, että hän on tuntematon, eikä hänellä ole ollut resursseja käydä kampanjaa. Tosin osaksi se on jopa taitamattomuutta. Pari puhelinsoittoa iltapäivälehdille ja sieltä oltaisiin taatusti tultu haastattelemaan. Toinen asia on tietenkin sitten, onkoo iltapäivälehtien puffi myönteistä vai kielteistä mielikuvaa. Tilannetta kuitenkaan 10 minuutin puheenvuorokaan ei olisi muuksi muuttanut.

Toisaalta on myös demokraattista se, että pidetään kiinni siitä, mitä on etukäteen ilmoitettu. Jos yhden ehdokkaan kohdalla sovelletaan poikkeusta, kenen kaikkien kohdalla pitäisi sitten hyväksyä poikkeus?

En ollut paikalla, joten en tiedä, minkälainen kunnianosoitus Sipilälle annettiin. Arvo Tammela tuossa toisaalla minusta sanoo, että minkäänlaista henkilöpalvonnan tunnetta hän ei huomannut. En myöskään ainakaan median jutuista ole saanut sitä käsitystä, että Sipilä olisi erityisesti kehunut itseään. Muutenkin hän minusta on puhunut niin tavoitteista kuin saavutuksistakin me-muodossa. Me-keskustalaiset ja me-hallituksessa.

Keskustan toiminta muistuttaa nyt vaikkapa Kärppien tai Tapparan toimintaa. Valmentajalle annetaan työrauha, vaikka tulisi tappioitakin. Sillä tyylillä on pitkällä aikavälillä saatu usein mestaruuksia. Toinen ääripää oli sitten Harkimon Jokerit. Sieltä valmentaja sai kenkää hyvin nopeasti, jos tulosta ei tullut. Sillä tyylillä mestaruuksia tuli harvoin. Mutta kyllä te kohta pääsette Sipilästä eroon. Hän tietää, että kohta hänen luovuutensa on käytetty ja uuden valmentajan on aika ottaa vastuu. Se tapahtuu (ehkä vaalituloksesta riippuen) joko 2020 (todennäköisesti) tai 2022 (viimeistään). Sipilä on kuitenkin tuonut keskustaan aktiivisen pelin rakentamisen tavan. Toivottavasti enää ei palata reaktiiviseen, rikkovaan puolustuspeliin.

Ei Sipilän valinnan ylivoimaisuus ollut suinkaan minkään "pienen piirin" kanta. Puoluekokousedustajat on valittu paikallisyhdistyksen, kunnallisjärjestön ja piirijärjestön vuosikokouksissa. Niihin on osallistumisoikeus kaikilla paikallisyhdistyksen jäsenmaksunsa maksaneilla jäsenillä. Joten jokaisella keskustan jäsenellä on ollut mahdollisuus ottaa kantaa puoluekokousedustajiin ja sitä kautta vaikuttaa äänestysten tuloksiin. Kyllä mekin keskustelimme, myös valinnoista, ja totesimme, että edustajamme osaa kyllä itse tehdä oikeat valinnat paikalla ilman tarkkaa ohjeistusta. Ilmeisesti osasi.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi

Olen aika pitkään kuulunut maalaisliitto-keskustalaisiin ja sukuni samoin. Tiedän mitä siinä kansanliikkeessä silloin kun se oli kansanliike tehtiin. Siinä rakennettiin Suomea suomalaisille ihmisille. En muista ainuttakaan puoluekokousta jossa puheenjohtaja olisi kehunut tuossa määrin itseään kuin tässä puoluekokouksessa tehtiin. Maataloudesta Juha Sipilä ei edes maininnut noin niinkuin jotenkin painavana maaseudun elinvoiman näkökulmasta. Päinvastoin hän hehkutti kaikkea muuta ansiokasta mihin keskustalaisuus nykyisin pyrkii. Puolueen kannatus on todella alhaalla ja vielä alemmaksi menee. Puolue ajaa lobbareiden harvainvaltaa eikä siihen agendaan kuulu köyhien, sairaiden eikä eläkeläisten puolustaminen yhtä arvokkaina suomalaisina kuin ne joilla on valtaa ja voimaa.

Keskustalainen demokratia on harvainvaltaa. Kansanvaltaa siihen sisältyy kovin vähän. Juha Sipilä on johtanut puolueen tielle joka ei ihmistä tunnista vaan euron.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Juuri näin Juho!

Puoluekokousväki päätti lähes yksimielisesti antaa jatkon keskustan puoluejohtajana Sipilälle. Heidän näkemyksensä ja luottamuksensa Sipilään on merkittävää, ei Tuomo Hirven ja muiden tällä palstalla asiaa kritikoivien kannanotot.
Kun keskustaväellä on noin suuri luottamus johtajaansa, kannattaa tämän toimintaansa hiukan kehuakin. Puoluekokousväen, jotka toimivat siellä päättäjinä suuremman joukon mandaatilla, mielestä keskustan suunta on oikeanlainen ja Sipilän politiikanteko kannatettavaa.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi

Ja kun näin estottomasti kehut niin montako kertaa Sipilä mainitsi maaseudun ja maatalouden kokouksen aikana edes osaksi suomalaista yhteiskuntaa.
Ja kun luottamuksesta puheenjohtajaansa puhutaan niin kuulostaa kovasti entisaikojen neuvostoliittolaiselta viisivuotissuunnitelmalta.

Ja mitä minuun ja kirjoituksiini tulee niin eihän niillä mitään merkitystä mutta se yksi ääni ainakin puuttuu ensi vaaleissa ja saattaa puuttua muutama muukin Sipilän viime kertaisesta valehtelemalla saamasta äänimäärästä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Puolueet ovat puolueita ja niiden hehkutus on omissa kokouksissa aina samaa, ei tämän nyt pitäisi ketään yllättää.

Aina kun talous nousee, niin vallassa olevat ottavat nousun omakseen, ja sitten jos on laskukausi, niin kaikki on edellisen hallituksen syytä :) Tämä selitys on aina ja jatkuvasti sama.

Kyllä kansa vaaleissa sitten antaa näpäytyksen, jos kansa on kyllästynyt, ei tästäkään asiasta kannata sen suurempaa numeroa tehdä.

Jos keskustalaiset olisivat Sipilään olleet kyllästyneitä, niin tuskinpa olisi valittu enää jatkoon. Aina on isoissa ja pienemmissäkin puolueissa niitä, jotka eivät sulata linjaa ja valintoja, mutta siksipä puoluekokouksia pidetään.

Levosta nyt on turha sen enempää sympatisoida, vaikka hän olisi puhunut tunteja vaalit olisivat silti menneet samalla lailla.

Ja jos nykymeno keskustassa ei kiinnosta, niin aina voi vaihtaa puoluetta, tai sitten etsiä muita samanhenkisiä puolueen sisältä, ja jollei niitä löydy, niin sitten on vain kärsittävä.

Käyttäjän harrimakipetaja kuva
Harri Mäki-Petäjä

Entisesä Neuvostoliitosa Bresnevi puhui NKP:n kokouksessa, muu porukka taputti ja huippukohdissa puhuja itsekin. Länsimaiden lehtien esille nostamat ongelmat selitettiin provokaatioksi ja olivat puuttumista Neuvostoliiton sisäisiin asioihin. Ei voi välttyä ajatukselta, että keskustan kokous toi mieleen Bresnevin valtakauden. Varsinkin kun Sipilä selitteli avauspuheensa jälkeen medialle bolshevikki-vertaustaan.

Tuli mieleen, että Spede nyt jos eläisi niin varmaan tekisi elokuvan, missä aiheena olisi tämä nykypolitiikka. Käsikirjoitus olisi helppo tehdä, ei muutako suoria lainauksia ministereiden puheista. Taannoin kyselytunnilla yksi tosissaan vänkäsi, että puoli vuotta on eri asia kuin kuusi kuukautta. Tai mennään vielä kauemmas historiaan. Miten olis elokuva, jonka nimi olisi Pekka ja Pätkä ministereinä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kyllä tätä bolsevikki vertausta piti tosiaan ihmetellä. Heti napsahti mielessä, kun se sieltä nousi esiin. Se ei mielestäni sopinut puheeseen lainkaan, vaikka Juha sille oman selityksensä jälkeenpäin antoikin.

Keijo Räävi

Keskustalla ei ole vaihtoehtoja. Kertoo kaiken puolueen alennustilasta.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Eletään kansankapitalismin riemuaikaa, jossa taloudelliset etunsa hyvin turvanneet suuret ikäluokat sijoittavat ylimääräiset rahansa kojamoihin ja varamiespalveluihin. Valitsemiensa poliitikkojen kautta suuret ikäluokat usuttavat nuoria pikaopintoihin ja töihin sellaisella kiireellä, että jopa perheet jäävät niiltä perustamatta ja lapset hankkimatta. Harventuvaa lapsenlapsilaumaa tuetaan sitten niillä rahoilla, jotka näiden vanhemmilta imetään vuokrista tai pätkätyösuhteista.

Karua, katkeraa ja kärjistettyäkin, mutta valitettavan tosipohjaista.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kokousjärjestelyt sujuivat hienosti. Muutama puoluekokousedustaja puhui minulle levottomia ennen vaalipuhettani ja nämä tietysti torjuin. Puheaika oli tietysti täysin riittämätön, mutta siihen oli tyytyminen mitä kokous päätti. Muuten itse vaalit hoidettiin sivistyneesti ja tyylikkäästi, vaikka se ennen virallista vaalia olikin ns. yhden miehen show, mutta sille ei nyt voinut mitään. Puoluekokous on puhunut ja Juha Sipilä on valittu uudelleen puheenjohtajaksi. Puoluekokouksen enemmistön ratkaisun mukaan mennään, vaikka minusta ja monesta muustakin parempi vaihtoehto oli olemassa.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi

Kannattaa lukea nämä jutut tästä lehdestä Keskusta rp:n oheistapahtumasta. Kertoo jotain Juha Sipilän johtamistavasta ja nykyisestä puolueesta. Ei ihme ettei tavallisen ihmisen ja maaseudun ääni kuulu. Kuurous on toki ollut havaittavissa jo aiemmin.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/250878-ex-ministe...

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/250870-mauri-pekk...

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/250891-neuvonanta...

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Tätä vanhan kaartin unohtamista ei voi laittaa yksistään Sipilän syyksi. Se on meidän suomalaisessa kulttuurissa, että vanhat saavat mennä ja nuoret tulevat tilalle. Onhan se tietenkin luonnonlakikin, mutta toivottavaa tietenkin olisi, että vanhempaa väkeä kunnioitettaisiin ja heidän mielipiteitään kuunneltaisiin.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi

Niin siis nyt kun kyse on sote-uudistuksesta käytävästä keskustelusta niin nimenomaan siihen näillä henkilöillä olisi paljon annettavaa. Nuorille toki täytyy antaa tilaa mutta totuus on se, että politiikassa pitää olla kokemusta paljon enemmän kuin nykyisin usein on taikka muutoin yhteiskunnallinen keskustelu muuttu knoppitietoiluksi.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #28

Ehdottomasti! Esim. Liisa Hyssälältä oli artikkeli aikoinaan Kalevassa "Perheiden asia on yhteinen" http://www.kaleva.fi/sunnuntain-puheenvuoro/perhei..., joka oli mielestäni erittäin hyvä avaus perheiden aseman parantamiseen. Itsekin kirjoitin silloin aiheesta. http://www.ritvapuolakka.fi/412164108

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Ei tässä ole mistään kulttuurista kyse. Kyse on puhtaasti valtapolitiikasta. Vanha kaarti ei olisi suostunut siihen politiikkaan, jota Sipilä joukkoineen on harrastanut. Se on pitkälle vietyä uusliberalismia, joka pitää sisällään valtion menojen alasajoa etenkin sosiaalisektorilta, julkisen omaissuuden ja julkisten tehtävien yksityistämistä, verotuksen keventämistä sekä AY-liikkeen heikentämistä. Tätähän se on ollut ja on edelleen. Vähän yksi ja toinen haukkoo henkeään, mutta keskustalaisille ei tunnu löytyvän muita vaihtoehtoja tällä hetkellä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #32

Olisihan tuo ollut, muttei kelvannut. Katsotaan miten homma toimii. Totuuden hetki on viimeistään edessä ensi keväänä.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi Vastaus kommenttiin #32

Niin että paljonko alaspäin on noita sosiaalisektorin menoja on Sipilän ja kepun laitettu?

Tosin ne kyllä pakkaavat laskemaan kun töistä saa tuloja. Tässä onkin pakko kysäistä että kumpaa suuntaan pitäsi yheiskunnan suuntautua, siihen että kaikille löytyy töitä ja pystyy siten elättämään itsensä vai siihen että eletään sosiaalituilla?

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi Vastaus kommenttiin #37

Juha Salmi, jokainen joka saa oikean ja oikeasti työpaikan josta saatavalla palkalla elää ja tulee toimeen on fiksu ratkaisu. Tämän hallituksen työllistämistoimet vievät juuri päinvastaiseen suuntaan. Eli työllisyystilastot ovat kaunistuneet mutta toimeentulo on mennyt huonompaan suuntaan. Ei sellaista työvoimapolitiikkaa pidä harjoittaa jolla tehdään tilastotyöllistämistä ihmisten vahingoksi.

Tiedän tämän ihan henkilökohtaisesti vaikka en työtön olekaan vaan eläkeläisenäkin pahasti ylityöllistetty eli olen joutunut ajamaan niiden ihmisten etua joilta on viety tällä työvoimapolitiikalla tulot ja toimeentulo. Mauri Pekkarinen sen tuolla puoluekokouksessa sanoi. Tämä työllistämismalli ei vain toimi.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/250870-mauri-pekk...

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tuohon Hyssälän ulostuloonhan Sipilä ottikin kantaa. Joten kyllä tuo vanhojen osaajien taito yritetään käyttää tulevaisuudessa paremmin hyväksi.

Puhun hyvin harvoin pahaa kenestäkään. Mutta tällä kertaa totean, että Pekkarisen jättäminen ministerilistalta oli kyllä ihan oikein. Hänen toimintansa tuulivoiman tuen muodostamisessa oli uskomatonta. Tuki on ensinnäkin kohtuuttoman hyvä. Siitä osoituksena on jo pelkkä tuulivoimahankkeiden määrä. Jos ilmaista rahaa on tarjolla, niin saalistajat tulevat kyllä paikalle. Vielä pahempaa on kuitenkin se, että hän ei osannut jäävätä itseään asiasta, vaikka hänen vävynsä oli selkeästi mukana tuulivoiman tuesta hyötyvässä yritystoiminnassa.

Muutenkin Pekkarisen yhteistyökyky on parhaimmillaan silloin, kun asiat sujuvat hänen haluamallaan tavalla... En yhtään ihmettele, että Eija-Riitta Korholan käämit paloivat tuon tuulivoiman tuen käsittelyssä.

Väyrysen pudottaminen taas on osoittautunut näin jälkikäteen suorastaan erinomaiseksi teoksi. Niin pahasti tangentille vanhan kunniapuheenjohtajan toiminta on lähtenyt.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi

Väyrysen pudottaminen kaiken sen jälkeen mitä tapahtui vaalikauden alussa on toki ymmärrettävää mutta eihän siitä nyt mitenkään voi antaa pisteitä Sipilälle. Osoitti vain kuinka onneton neuvottelija tämä Sipilä on, aivan umpisurkea. Väyrynen nyt on osoittanut taas puolestaan tässä tilanteessa olevansa varsinainen "poliitikko". Hän on tietotasoltaan keskustalaisista ylivoimainen mitä tulee sisältöihin ja historiaan mutta tilannetaju on karannut käsistä. Sipilällä sitä on kovin vähän koskaan ollutkaan. Hänen ylimielisyytensä ei sisällä pätkääkään nöyryyttä eikä herätä yhtään luottamusta mihinkään.

Mitään taas tulee Hyssälän ulostuloon ja Sipilään niin oletko ihan oikeasti lukenut sen miten hän tähän suhtautuu. Sen on alentavaa ja nöyryyttävää kuinka Sipilä suurinpiirtein toteaa, että onhan se kiva että puhutte mutta ei sillä mitään merkitystä. Voishan sitä kuunnellakin. Tällaisen kuvan hänen lausunnostaan saa.

Sipilän suuri ongelma on, ettei hän ymmärrä miltä tämä kaikki ulospäin näyttää. Tuomalla kokoukseen kaikenmaaliman härvelit ja vempeleet hän teki itsestään naurettavan pellen. Siihen vierelle kun olisi laitettu todellisia valtiomiehiä puhumaan yhteiskuntapolitiikkaa niin johan se olisi ollut oikeasti ajankuva tämän päivän keskustalaisuudesta. Peelleillään ihmisten kustannuksella.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset