TuomoHirvi

Suomea ajetaan totalitarismiin

Suomen poliittinen tulevaisuus on totalitarismi. 

Kaikkein yllättävintä, että tähän muinaisjäänteeseen meitä kuljettavat oikeistolaiset voimat taikka muutama kokoomuslainen ja keskustalainen näin valtiontasolla.

Totalitarismin ensimmäinen tunnusmerkki on keskustelun ja ilmaisunvapauden kieltäminen. Toinen on että kansanvaltaisen demokraattisen valtion perustuslakia koetellaan ja sen henkeä pidetään pilkkanaan. Asioita ajetaan pakkokeinoin, pelottelemalla ja uhkaamalla maaliin vaikka väkisin. Maakuntasote on oiva esimerkki totalitaristisista keinoista hamuta valtaa sekä jakaa pääomat uudelleen.

Mielenkiintoisen tästä suomalaisesta stalinistisen Neuvostoliiton, Hitlerin Saksan ja Mussolinin Italian perillisestä tekee se, että se on pyyhkäissyt läpi Suomen sen jokaiseen hallinnolliseen kolkkaan hyvin nopeasti.

Se alkoi siitä, kun keksittiin käyttää vihapuhe ja rasisti-termiä natsikortin korvikkeena. Kun meille ja Eurooppaan yleisesti tuli islamistinen ryntäys joko suunnitellusti taikka ihan oikeasti sotaa pakenevien ihmisten tuomana, niin totalitaristinen suuntaus pyyhkäisi koko Eu:n yli. Suomi menee siinäkin talous- ja liittovalitokehitysyhteisössä ihan sen kirkkaimmassa kärjessä. Koko poliittinen järjestelmä yhtä puoluetta lukuunottamatta, Perussuomalaiset, hyväksyy kaiken laittomankin jo yksissä tuumin. Kansa, siis meidät suomalaiset on luokiteltu vihan ja rasismin levittäjiksi, kun emme hyväksy raiskauksia eikä väkivaltaa omassa maassamme muukalaisten tuoman kulttuurin ja uskonnon seurauksena. 

Kokoomuslainen totalitarismi on erityisen erikoista, kun se valvoo oikein erityisellä tavalla vihapuhetta maasamme. Vihapuhepoliisi on luotu meitä varten. Vihapuheen sisältö on siinä, että olemme poliittisen eliitin osalta nähneet busineksen ohjaavan tätäkin raiskaus- ja väkivalta-aaltoa. Businesta muukalaisten täällä asuttamisessa ei saa, eikä voi häiritä. Se on vihapuhetta ja rasismia.

Toinen aalto totalitaristiseen suuntaan on saatu ilmastonmuutoksen keppihevosesta. Ilmasto on aina muuttunut ja tulee muuttumaan. Helsingissä päättivät, että lihaa ei tässä maassa syödä ja perusteena oli ilmastonmuutos. Siitä ei kukaan välitä mitään jääkö ihmisille nälkä. Kokoomuslainen valinnavapuas ei ulotu ruokaan. Totalitaristinen pakottaminen porkkanan purijaksi on cityvihreiden ituhippien ajatus tehdä ruoasta muuta kuin ravintoa. Se on myös kokoomuslainen poliittinen valinta.

Suomea hivutetaan näennäisdemokraattisesti kohti totalitarismia. Totalitaristisessa ajattelussa on yhden totuuden tapa ratkaista suuriakin ongelmia. Mielenkiintoista on seurata miten vanhusten-, terveyden- ja lastenhoidolliset ongelmat aiotaan ratkaista. Juuri radiosta kuulemani, olikohan se nyt terveystalon 6 miljoonan loppuvuoden tulos kuulostaa absurdilta kun samaan aikaan on jätetty ihmisiä oikeasti hoitamatta ja puhutaan jopa hoidonpuutteeseen kuolleista.

Suomalaissyntyisessa totalitaristisessa järjestelmässä voitontavoittelu on aatteen kulmakivi. Jos minä eläkeläisenä käyn tarpeettomaksi ja minusta tulee kuluerä, niin minut voi siirtää syrjään ja poistaa päiviltä. Julmaa mutta totta.

Demokraattisessa poliittisessa järjestelmässä aate lähtee ihmisen parhaasta. Totalitaristisessa järjestelmässä aate palvelee järjestelmää.

Siksi ja vain siksi työllistetyksi voidaan katsoa ihminen, joka saa 18 e/kk palkkaa työstään esimerkiksi ja kerjää loput sieltä mistä saa, usein sosiaalitoimen eri luukuilta ja kolmannen sektorin ylläpitämistä ruokajonoista.

Totalitaristinen Suomi on lähempänä toteutumistaan kuin arvaammekaan.

 

tuomo

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (42 kommenttia)

Käyttäjän mattihytola kuva
Matti Hytölä

Olen pitkälti samaa mieltä mutta tämän kehityksen takana ei ole mikään tietty puolue vaan pikemminkin kaikkien puolueiden (pois lukien PS) ja virkamieskunnan ylimmät tasot. Tavoitteenaan valta, raha ja kenties hyvä EU-virka. Näille todellisuudesta vieraantuneille poliittisille broilereille Suomen kansa välttämätön ja vastenmielinen hylkiöjoukko joka kelpaa vain maksamaan veroja ja äänestämään heidät uudestaan valtaan.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi

Ei ole puolue vaan kun nyt tämä koko kehitys on nytkähtänyt eteenpäin niin oikeasti parlamentaarinen valta on näillä kahdella puolueella sinisillä ministereillä höystettynä. Siksi se on kytkettävissä tällä tavalla.

Totuus on sekin että se ulottuu kaikkialle ja kaikkiin puolueisiin (poisluettuna tosiaan PeruS).

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Ennemminkin on niin että vain PeruS puolueessa on niin tyhmää porukkaa että eivät tunne lähihistoriaa. Sellainen kansanryhmien eläimellistäminen kun on joukkotuhon valmistelua ja vastahan sitä 90-luvulla euroopassa hinattiin naapuria hirteen katuvalopylvääseen tämän takia.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi Vastaus kommenttiin #3

Tällä Matti Kaarnattulla on sitten mielenkiintoisia kommentteja. Useinkaan ne eivät liity edes löyhästi käsiteltävään asiaan taikka ainakaan ei voida löytää punaista lankaa kuinka hän jostakin asiasta kommenttinsa saa johdettua. Tälläkin kertaa asia on näin mutta annetaan nyt olla tällä kertaa mutta jos sama taso jatkuu niin poistan tämän tapaiset purkaukset.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #4

Saan johdettua tästä:

"Kokoomuslainen totalitarismi on erityisen erikoista, kun se valvoo oikein erityisellä tavalla vihapuhetta maasamme. Vihapuhepoliisi on luotu meitä varten."

Kuuluu yleissivistykseen tietää ihmislajin sotaisa taipumus, suomen rikoslaki sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Kyse ei ole mistään totalitarismista vaan ennakoinnista, kun tuo Internet on niin tehokas tiedonvälitys kanava että kansankiihotukset voi eskaloitua hyvin nopeasti etnisiksi puhdistuksiksi.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard Vastaus kommenttiin #5

Jahas, onpas täällä viattomia sieluja!

Miten luulet, että EU:n totalitarismia rakennetaan? Ensin hajoitetaan yhteisöllinen koheesio ja pistetään kansalaiset vastakkain, sitten toinen toistaan kyttäämään ja valtio mielipiteitä sanktioimaan.

Milloin Suomi oli näin kahtiajakautunut, 1918 viimeksi? Kenen intresseissä on lietsoa eripuraa Eurooppaan? Sotaahan ne taloustotalitaristit kaipaa, täytyyhän sotakonebisneksen kannattaa ja tuottaahan se sota jälleenrakentamista, siksi varmaan Obamakin sai rauhanpalkinnon USA:n kaikkien aikojen sotaisimpana presidenttinä.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #8

"Ensin hajoitetaan yhteisöllinen koheesio ja pistetään kansalaiset vastakkain, sitten toinen toistaan kyttäämään ja valtio mielipiteitä sanktioimaan."

Sitä kutsutaan hybridisotakäynniksi jos pyritään luomaan epäluottamusta päättäjiä ja mediaa kohtaan ja usutetaan kansalaisia vastakkain.

Se ei ole EU intresseissä. EU:ssa tavoitteena on yhtenäisyyden rakentaminen.

Sellainen EU:n hajoittaminen on kuitenkin Venäjän intresseissä. Sitä kutsutaan hajoita & hallitse strategiaksi.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #9

"EU:ssa tavoitteena on yhtenäisyyden rakentaminen."

Tuottamalla miljoona muslimia Eurooppaan ja ajamalla euromaat velkasuohon?

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #10

Missä päin eurooppaa tuotetaan muslimeja? Voiko niitä tilata jostain?

Mitä velkaan tulee niin kaikki raha on velkaa. Se on vain vaihdannan väline eikä siitä kannata stressiä ottaa.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard Vastaus kommenttiin #9

"Sitä kutsutaan hybridisotakäynniksi jos pyritään luomaan epäluottamusta päättäjiä ja mediaa kohtaan ja usutetaan kansalaisia vastakkain."

Ja sitä kutsutaan matalan intensiteetin sodaksi, jota taloustotalitaristit on tähän saakka Eurooppaan lobanneet.

Jos ylikansallisen rahan lobbarit olisi halunneet viattomastit siirtää rauhanomaista työvoimaa ja siittäjiä, kuten on propagoitu suomalaisten sisäsiittoisuudellakin mamuinvaasion yhtenä pointtina, olisivat ne tuhonneet jonkun muun kuin Lähi-idän, joka vihaa Läntistä imperialismia jo entuudestaan, USAa ja Eurooppaa ja syystäkin vihaavat! Ryöstöretkiläisiä ne ovat, samalla ristiretkellä edellenkin ovat kuin silloin muinoin, kun Suomeen miekalla kristunuskon toivat!

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #15

"Ryöstöretkiläisiä ne ovat, samalla ristiretkellä edellenkin ovat kuin silloin muinoin, kun Suomeen miekalla kristunuskon toivat!"

Kristinuskoa ei tuotu Suomeen miekalla.

Kristitty Eurooppa vähän semmoinen oman aikansa EU. Kristinuskon levittäminen kävi niin, että kristityt eivät tehneet kauppaa pakanoiden kanssa. Tästä syystä Suomessa kristinusko alkoi levitä vauraammista kartanoista lähtien ja ne "ristiretket" Suomeen oli myös lähinnä kirkon organisointia tänne.

Niiltä ajoilta on vanha sanonta, "Risti rikkahan pihalla, kyrpä köyhän", ja sillä jälkimmäisellä viitattiin tietysti siihen elimen näköiseen pihatonttuun kun harjoittivat perinteistä suomalaista uskontoa.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard Vastaus kommenttiin #19

Missä koulussa noin opetetaan kristinuskon invaasiosta Pohjolaan, olisiko ruotsalaisten kirjoittamaa historiaa, sitä samaa, jossa kerrotaan, että suomalaiset mongolit eivät kykene järjestäytyneeseen yhteiskuntaan:))

Eiköhän se katolilainen Ruotsi hyökännyt 1100-luvulla Suomeen anastaakseen maata ja levittääkseen kristinuskoa. Piispa Henrik teki vuonna 1155 ensimmäisen ristiretken ja näitä hyökkäyksiä tehtiin parin vuosisadan ajan.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #28

Juu, kyllähän sitä sotaretkiä tehtiin tänne ja tehtiin myös toiseen suuntaan mutta kristinusko kyllä tuli Suomeen ennen niitä ristiretkiä.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi Vastaus kommenttiin #8

Täsmälleen Elina Moustgaard. Kiitos tästä kommentista. Totalitarismiin kun pyritään enismmäinen mikä kielletään on mielipiteet jotka eivät tue vallanpitäjän mielipiteitä. Mielenkiinnolla odotan mihin kaikkeen vielä tämä jo nyt alulle pantu lainsäädännön "uudistaminen" ja erilaiset asetukset ja "komiteat" johtaa.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #13

Ei mielipiteitä ole kielletty missään.

Onhan meillä sananvapaus jossa on muutama hyvin perusteltu rajoite. Kuten esimerkiksi kunnianloukkaus, uskonrauha tai vaikka se kansankiihotus. Viimeeksi mainittu sitä "vihapuhepoliisia" että ei käy sellaista että joku pedofiilisaarnamies kun hyväksikäyttänyt jossain maakunnissa niin ei sitten facebookissa aleta kiihottelemaan ihmisiä ja parin päivän kuluttua poltetaan kirkot ja vedetään kristittyjä hirteen.

Se laki on ensisijaisesti sitä varten. Toissijaisesti demagogeja vastaan.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi Vastaus kommenttiin #16

Ei ne on todettu vihapuheeksi perustelematta ja sensuroitu.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #25

Olen itse nähnyt niitä poistettuja asioita ennen kuin on poistettu ja niitä yhdistää se, että panetellaan jotain väestöryhmää.

Eli ihan oikein menee. Palvelun ylläpitäjä ei ole velvollinen perustelemaan jos poistaa jotain sääntöjen vastaisia asioita.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi Vastaus kommenttiin #5

Kyse on nimenomaan totalitaristiseen keskusteluun pyrkimisestä eli kaikki toisenalaiset kun vallanpitäjän mielipiteet vaiennetaan ja todetaan ne vihapuheeksi. Etenkin perussuomalaiset poliitikot ovat joutuneet tämän mielivallan kohteeksi.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #12

"Etenkin perussuomalaiset poliitikot ovat joutuneet tämän mielivallan kohteeksi."

Tuo on roskaa.

Perussuomalaiset ovat ihan itse harjoittaneet kansankiihotusta tai rikkoneet eri yhteisöpalvelujen sääntöjä ja näiden palvelujen ylläpidot ovat näitä sitten bannanneet. Ja sitten kun samat tyypit ovat toistuvasti törttöileet niin ovat päässeet silmätikuiksi ja luottamus on heikko.

Ei ole missään kyse mistään mielivallasta sillä laki ja säännöt ovat kaikille samat. Todistettavasti yhdessä puolueessa on porukkaa joka ei tunne tai osaa kunnioittaa Suomen lakia. Todiste: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_rikoksista_...

Tähän mennessä tiettävästi poikkeuksetta kun joku perussuomalainen on bannattu jonkun palvelun toimesta (ei päättäjien!) niin siellä on ollut jotain "islam uli uli" -kansankiihotusta ja kansanryhmän eläimellistämistä.

Ja sillähän ei ole mitään väliä mikä se kansanryhmä on. Säännöt ovat kaikille samat.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen Vastaus kommenttiin #18

Näyttää juu kokoomus hyvin johtavan tilastoja sielläkin.Vapaavuori pahoinpitely,rattijuopumus,varkaus jne.On kokoomuslaisten edustajilla kuolemantuottamusta jne.Vakavia rikoksia kun vertaa moneen muuhun poliitikkoon joita listalla on pilvin pimein.PS rikokset ovat pientä verrattuna listan suuriin tekijöihin.

Kari Häkämies:
Pahoinpiteli naisystäväänsä kolmesti vuonna 2001. Erosi sisäministeriön kansliapäällikön virasta epäilyjen tultua ilmi. Tuomittiin Raaseporin käräjäoikeudessa syyskuussa 2003.

Kyllä on rattijuoppoja oikein isolla juoppomäärällä kokoomuksessa ja vasemmistossakin löytyy,sdp:stä jne.Näyttää ne promillet olevan ihan eri luokkaa siellä kokoomuksen ja muiden kohdalla.Kaiken lisäksi löytyy pahoinpitelyjä aivan eri luokassa sieltä joukosta.Kaikki toki muistavat Pietikäisen rattijuopporeissun"en olisi ajanut jos olisin ollut selvinpäin"No,eu mepiksi sillä pääsi.Kuten on päästy Helsingin pormestarinkin pallille jne.

Että nou hätä.Suomessa kun pätee systeemi että mitä suurempi rikollinen sen suurempi virka ja suojatyöpaikat.

Oikeusjutun nosti apulaisvaltakunnansyyttäjä heinäkuussa 2010. Syyte hylättiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa marraskuussa 2010, mutta Kouvolan hovioikeus langetti tuomion joulukuussa 2011. Tuomion syynä oli Uusisuomi.fi -sivustolla julkaistu kirjoitus, jonka katsottiin panetelleen ja solvanneen muslimeja.James Hirvisaari 25 pvä.sakkoa

Joopa ,siitä voi olla montaa mieltä sitten siitäkin.

Hyvin se päivystys toimii siis täälläkin kun kerholaiset ovat valppaana olleet.

Arbetarbladetin päätoimittajana toiminut Fagerholm tuomittiin lehdessä julkaistusta Elmer Diktoniuksen pakinasta, jonka oikeus katsoi loukanneen ”Suomeen ystävällisissä suhteissa olevan valtion päämiestä”, Saksan johtajaa Adolf Hitleriä. Syytteen nostamista oli vaatinut Saksan Helsingin-lähettiläs Wipert von Blücher.

Että tällaista tasoa tuokin lista näyttää olevan.

Ja sillä tasolla tuomioiden linja jatkuneekin.sieltä tosin puuttuu kokoomuslaisten rikoksia joista on tullut tuomio ja taitaa puuttua monen muunkin .Takinkääntäjistä puhumattakaan,jotka ovat loikanneet eri leireihin.Tuo lista on puutteellinen ja vanha.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #12

On se muuten jännä juttu kun olen itse kritisoinut EU:ta yhdestä jos toisesta asiasta mutta minua ei ole bannattu mistään "väärien mielipiteiden" takia.

Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #3

Nähdäkseni esimerkiksi sijoittajiin, yritysjohtajiin ja poliitikkoihin kohdistetaan paljon kovempaa kieltä kuin mamuihin.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Kaikki naapurikyttääjät ja muut ilmiantajat jotka hallitus on valjastanut ,kuten natsit aikoinaan,valvomaan viranomaisten ilmaisena apuvoimana kanssaihmisiään,kuuluvat kuvioon.

Suomessa onkin vähässä ajassa natsikoneiston oppi mennyt perille,kun mediassakin kyttää ilmiantajien omat pikkuapurit josko joku nyt sanoisi jotakin "väärää"tai jollei sano niin varmasti ainakin ajattelee.

EU jolta hallitus sai ihan uusiksi muotoillun sensuurilakinsa eli "vihapuhe"rasismivälineensä tukkimaan laummaslauman suut,ottivat vastaan ilolla kaikki natsien kirjarovioita ja ilmiantopolitiikkaa kannattavat.

Heille kun on omasta elämästään ilmeisesti jo tuttua naapurien kyttääminen ja ilmiantaminen kanssaihmisistään.Sukulaisetkaan eivät säästy.Naapurikyttäys on tosin mielensairaus joten..

Arkadinmäeltä jonka paikalla oli sirkus aikoinaan (sirkus lähti pellet jäi)saa sitten 10 p.ja papukaijamerkin hyvästä ilmiannosta.

Hyvän suorituksen tehneelle on tapana antaa suullisesti ”kymmenen pistettä ja papukaijamerkki”.

Sanonta juontaa juurensa 1960-luvulle, jolloin Yle esitti televisiossa sunnuntaisin lastenohjelmaa nimeltä Sirkus Papukaija. Vuosina 1961–1967 ruudussa parinsadan jakson verran pyörineessä ohjelmassa piilotettiin tai vaikka pudotettiin lentokoneesta papukaijamerkkejä, joiden löytäjät saivat palkinnot, kun palauttivat merkit televisiostudioon.

Ohjelmassa seikkailivat esimerkiksi Sirkustirehtööri eli Orvo Kontio, Fakiiri Kronblom eli Nils Hedengren, professori Hajamieli eli Matti Varpama sekä Onni-Klovni eli Onni Gideon Tervonen.

Ohjelmalla oli myös tuhansia lapsijäseniä kerännyt Papukaija-kerho. Lisäksi lapset perustivat itsekseen ohjelman innoittamina eri paikkakunnille omia papukaijakerhoja.

Näitä sensuuripelle -ilmiantajien kerhoja tuntuu suomessa jo reilusti olevankin.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

"Suomalaissyntyisessa totalitaristisessa järjestelmässä voitontavoittelu on aatteen kulmakivi."

Se on kylläkin EU-politiikkaa, sanktioiden uhalla sanelemaa, tuo markkinatotalitarismi. Se alkoi Suomessa rakennemuutoksesta, joka edelsi liittymistä tähän ylikansallisen rahan "Eurostolliittoon".

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi

Siellähän se sylttytehdas on mutta jos me haluamme olla tasavaltainen demokratia ja uskomme parlamentarismiin niin kuka tuossa "papukaijana" pakottaa olemaan. Ruotsi on tyystin toista maata.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Niin... Onhan meillä tämä tämmöinen markkinatalous. Perustuslaissa on se omistusoikeus mutta mikään ei edellytä sitä, että valtionomaisuutta pitäisi yksityistää.

Mikään ei kiellä kritisoimasta liiallisuuksiin menevää markkinataloutta vaikka se kuinka ärsyttäisi kokoomusta.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

"Mikään ei kiellä kritisoimasta liiallisuuksiin menevää markkinataloutta vaikka se kuinka ärsyttäisi kokoomusta."

Tästä olen täysin samaa mieltä ja ihmettelenkin vasemmiston politiikkaa viime vuosina kokoomuksen apupuolueena Kataisen six-päkissä ja muutakin hampaattomuutta, enkä vasemmistolla tarkoita demareita, ne menetti uskottavuutensa Lipposen aikakaudella ja pankkikriisin hoidossa.

Vasemmistoliitolta olisin odottanut vahvaa ja ehdotonta strategisten palvelujen yksityistämisen ja kansallisen omaisuuden myynnin vastaista argumentointia jo eduskunnassa ja tiedotusvälineissä, eikä vain jälkikäden paljastuksia, kuten paljastus Carunan myynnistä, toki hyödyllinen tieto Vihreiden kaksinaamaisesta politiikasta niille, jotka äänestävät puhtoista imagoa.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi

Matti Karnaattu, miten me voimmekin tästä asiasta olla täysin samaa mieltä.

Pekka Pylkkönen

Markkinoita demokraattisempaa instituutiota ei ole olemassakaan. Se on ainoa asia jossa ihminen voi aidosti päättää itse. Totalitarismi syntyy kun joku toinen päättää puolestasi.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Kuinka monta ”vihapuhujaa” on Suomessa syytetty ja tuomittu?

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Kyllä totalitarismiin pyrkimisen klassiset elementit ilmenevät nimenomaan perusS-propagandassa.
1. Vähemmistöjen syrjinnän , jopa vainon vaatiminen.
2. Kansallisen yhtenäisyyden vaatiminen.
3. Kansallisen edun esittäminen kaikki ihmisoikeudet ylittävänä päämääränä.
4. Joidenkin kansallisuuksien , uskontoryhmien ja vähemmistöjen ihmisyyden kyseenalaistaminen.
5. Vihan ja epäluottamuksen lietsominen demokratiaa ja sen instituutioita kohtaan.
6. Omankädenoikeuden ja lynkkausmentaliteetin lietsominen.

Nämä kaikki synnyttävät pelkoa kaikissa muissa - lähes jokainen kun voidaan haluttaessa lukea johonkin persujen vihalistala olevaan ryhmään.

Siksi tuon aatteen vastustaminen on nimenomaan demokratian puolustamista.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

1. Vähemmistöjen syrjinnän , jopa vainon vaatiminen.
2. Kansallisen yhtenäisyyden vaatiminen.
3. Kansallisen edun esittäminen kaikki ihmisoikeudet ylittävänä päämääränä.
4. Joidenkin kansallisuuksien , uskontoryhmien ja vähemmistöjen ihmisyyden kyseenalaistaminen.
5. Vihan ja epäluottamuksen lietsominen demokratiaa ja sen instituutioita kohtaan.
6. Omankädenoikeuden ja lynkkausmentaliteetin lietsominen.

--

Hail Hitler!

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi

Mistäs sinä tämmösen listan löysit. Ihan itekkö sen keksit. Tuohon ei tarvita mitään jakoavainta kummempaa.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Laitatko alkuperäinen listan tänne.Kiinnostaa ihan oikeasti.Laitatko myös sen listan tekijöiden nimet?

Kiitos etukäteen.

Siis henkilö nro.22

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Näen EU:ssa vallitsevan totalitarismin melko samalla tavalla kuin Helena, mutta täysin vastakkaisista näkökulmasta. Minusta lista on lähes täydellinen EU:n poliittinen linja, jota on sovellettu pari vuosikymmentä ikävin seurauksin kansalaisten hyvinvoinnin rappeutumisen ja tuloerojen kasvun kustannuksella Suomessakin.

1. Valikoiva kansojen syrjiminen ja vainoaminen, kansallisen kulttuurin mitätöiminen
2. Ylikansallisen pääoman yhtenäisyyden vaaliminen
3. Globaalin taloususkonnon esittäminen kaikki ihmisoikeudet ylittävänä päämääränä
4. Poliittinen islam, jota Suomen valtiokin rahoittaa, kieltää koko ihmisoikeusjulistuksen
5. Vihanlietsonta, elimme sovussa 80-luvulla, nyt tappelemme islamin arvoista.
6. Omankädenoikeutta EU ei lietso kuin politiikallaan, itsenäinen ajattelu on sille kauhistus.

Omankädenoikeuteen on monen pakko ryhtyä, minusta on paras haistattaa koko valtiovallalle ja ryhtyä omatoimiseksi. Ihmisten kannattaa perustaa omavaraisia sosiaalisia osuuskuntia vanhuksille, lapsille, vammaisille ja apua tarvitseville. Se on nähty, mihin EU:n perusarvot johtaa, seuraavaksi ylikansallinen raha tähtää meidän rikkaisiin pohjavesiin, ettei ole jo myyty kuten kävi viimeksi kaikessa hiljaisuudessa Postin kanssa.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"1. Valikoiva kansojen syrjiminen ja vainoaminen, kansallisen kulttuurin mitätöiminen"

Mitään kansojen syrjimistä ja vainoamista ei ole. Kansallisuusaate on 1800-luvulla keksitty juttu mutta sitä sovelletaan liittovaltiossa EU:n.

"2. Ylikansallisen pääoman yhtenäisyyden vaaliminen"

Ei ihan päde kun EU on kuitenkin laittanut sakkoja noille yhdysvaltojen ylikansallisille firmoille.

"3. Globaalin taloususkonnon esittäminen kaikki ihmisoikeudet ylittävänä päämääränä"

Ei nyt ole mitenkään selvää onko se EU:n juttu vai ihan Suomen hallituspuolueiden ideologiaa.

"4. Poliittinen islam, jota Suomen valtiokin rahoittaa, kieltää koko ihmisoikeusjulistuksen"

Missä Suomen valtio rahoittaa muslimipuolueita?

"5. Vihanlietsonta, elimme sovussa 80-luvulla, nyt tappelemme islamin arvoista."

Perussuomalaisten touhua.

"6. Omankädenoikeutta EU ei lietso kuin politiikallaan, itsenäinen ajattelu on sille kauhistus."

Nyt menee ihan omituiseksi.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard Vastaus kommenttiin #35

Omituiseksi kyllä menee, kun meitä viedään 1960-luvulle, Hannu Salaman Juhannustanssien problematiikkaan. YK:n ihmioikeusneuvosto on julistanut, että uskontojen halventaminen on nykyisin ihmisoikeusrikos, 2000-luvulla, avaruus- ja tietotekniikan aikana, ihan kuin joku astronautti olisi nähnyt jumalan! Halleluja!

Poliittista islamia opetetaan koraanikouluissa, moskeijoissa ja islamilaisissa yhdistyksissä, siitä on todisteita kakkialta Euroopasta, joissa fundamentalistinen islam vaikuttaa, miksi luulet, että Suomesta liittyi poikkeuksellisen paljon muslimeja Isisiin? https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/20170823220034...

Mitä tulee vihanlietsontaan, persut on ollut altavastaajan asemassa ja median inhon kohteena siitä lähtien, kun maahanmuuttokriittisyys nosti netissä päätään. Kaikenlaiset infantiilit termit, kuten muukalaiskammoinen ym. perverssi mustamaalaus, sai omat tuntosarveni raksuttamaan, että kyse on propagandasta, jollaisella uhkakuvia rakennetaan ja ihmisryhmiä epäinhimillistetään, samaa taktiikkaa on käytetty iät ja ajat totalitaristismeissa.

Sellaista en ole persuilta puolueena nähnyt, että minkään ihmisryhmän tai ihmisen ihmisoikeutta kyseenlalstettaisiin etnisen taustansa vuoksi, on typerää ja kohtalokasta rinnastaa kotoutus- ja maahanmuuttopolitiikka, tai vaikka islamilaisen machoilun vastustaminen muslimien ihmisoikeuksien kieltämiseen. Onhan se naisten julkinen kivittäminen ja homojen hirttäminen perusteltu jonkinlaisilla ihmisoikeuksilla, mutta ne eivät ole meidän maailmasta.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #37

"YK:n ihmioikeusneuvosto on julistanut, että uskontojen halventaminen on nykyisin ihmisoikeusrikos"

En oikein tiedä miten uskontojen halventaminen määritellään mutta mielestäni Suomessa on tuo uskonrauhan rikkominen ihan järkevä pykälä että ei esimerkiksi mennä mesoamaan toisten hautajaisiin

Jonkun uskontokunnan ihmisten panettelu on sitten Suomessa sotarikos tai rikos ihmisyyttä vastaan. Uskonnot itsessään ei ole suojattuja mutta uskontokuntien pyhiksi katsomat asiat nauttivat vähän vastaavanlaista suojaa kuin vaikka Suomen lippu.

"Poliittista islamia opetetaan koraanikouluissa, moskeijoissa ja islamilaisissa yhdistyksissä, siitä on todisteita kakkialta Euroopasta, joissa fundamentalistinen islam vaikuttaa"

Sittenhän se on yhdenvertaista ja ok. Suomessa yhteisistä verovaroista jaetaan rahaa kirkolle myös mutta tuosta en tienny, että joku moskeija saa myös verovaroja.

Minä tieysti kannatan sitä, että uskonlahkot rahoittaisivat itse oman toimintansa.

"Mitä tulee vihanlietsontaan, persut on ollut altavastaajan asemassa ja median inhon kohteena siitä lähtien, kun maahanmuuttokriittisyys nosti netissä päätään."

Ehei. Persut ihan itse hankkiutuivat silmätikuksi rikollisella toiminnalla.

"Sellaista en ole persuilta puolueena nähnyt, että minkään ihmisryhmän tai ihmisen ihmisoikeutta kyseenlalstettaisiin etnisen taustansa vuoksi"

Kaikenlainen panettelu uskonnon, kansallisuuden, etnisen taustan, seksuaalisen suuntautumisen jne. mukaan tai eriarvoistaminen on rikollista.

"Onhan se naisten julkinen kivittäminen ja homojen hirttäminen perusteltu jonkinlaisilla ihmisoikeuksilla, mutta ne eivät ole meidän maailmasta."

Uskonrauha on suomessa tärkeämpää kuin "vihapuhe". Sen takia raamattua ei esimerkiksi ole kielletty.

Pekka Pylkkönen

Yleensä kai vaatimukset rajoittuvat eri tasoisesti siihen että ulkomaalaiset eivät pääse Suomeen. En ole ainakaan kuullut vaatimuksia siitä että muslimeita tai tummaihoisia pitäisi lähteä muualle kiusaamaan.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Pekka, ei maahanmuuttokriittisyys nostanut päätään kun pakolaisia tuli Chilestä, Vietnamista ja mistä vielä, ulkomaalais"kammosta" ei ole kyse, vaan muslimien eriarvoisesta kohtelusta ja positiivisesta syrjinnästä.

Valitettavasti on ihmisiä, jotka syyttävät viattomia, vaikka sormen pitäisi osoittaa päättäjiä, heidän möläytykisistään media on rakentanut persuille imagon.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Loistava, suorastaan upea kirjoitus tärkeistä asioista. Harmittaa, kun en voi antaa kuin yhden suosituksen.

Käyttäjän TuomoHirvi kuva
Tuomo Hirvi

Kiitos Timo, en voi olla ihan ajattelematta mihin tätä maata oikein ajetaan ja miksi. Joka tapauksessa meillä on tällä hetkellä demokratiavaje aivan huutava. Äänestäähän me saadaan mutta kun sillä ei ole mitään väliä ketä äänestämme se Hjalliksen pikkufiaatti porukka päättää ihan omiaan vaikka ennen vaaleja ihan toista puhutaan. Tässä täytyy olla siis jokin toinen päämäärä. Totalitaristiseltahan tämä kovasti näyttää.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset