Paavo Väyrynen - suoraselkäinen keskustalainen
Timo Kaunisto jatkaa keskutalaisjohtajien tahditonta ja ulospäin lähes naurunalaista sisäistä keskustelua julkisesti. Paavo Väyrynen joutui nyt näiden lähes mykkien keskustalaisten johtajien hampaisiin. Anteeksi vain, mutta tämä näyttää näin sivustaseuraavana kovin erikoiselta.
Paavo on ainut joka uskaltaa olla puolueessa jotain mieltä ja on vielä oikeassa. Nykyinen keskustajohto on täysin hakoteillä, eikä sillä ole mitään sanottavaa. Keskustalaista, sitä alkiolaista, aatetta ei ole edes sivulauseessa.
Mari Kiviniemi ja Timo Kaunisto keskittyvät omiensa sättimiseen sen sijaan, että hoitaisivat sitä yhteiskunnallista tehtävää, joka heille on uskottu Keskusta rp -nimisen puolueen edustajina ja sen johtajina.
Paavo Väyrysen suoraselkäisyyttä kunnioitan ja Mauri Pekkarisen samoin. He uskaltavat sanoa sen miltä tämä näyttä, puolue on hakoteillä, jos ei suorastaan tuuliajolla. Nyt kuuluttaisin johtajuutta ja edelleen sitä johtajuutta. Kysyisin myös aatteen perään, keitä varten puolue on olemassa.
Ikävä kyllä minun on se kerrottava. Kovasti näyttää siltä, että tämäkin johtoporukka on keskustalaisessa politiikassa vain itseään varten. Ollaan rakentelemassa omaa tulevaisuutta eikä poliittista karriääriä.
Silmiinpistävää on mykkänä oleminen, ja huuteleminen toisiin pöytiin sen sijaan, että edes sivulauseessa esittäisitte jotain poliittista, taikka jotain tulevaisuuteen tähtäävää meidän kansalaisten hyväksi.
Miten olisi, jospa lopettaisitte kuurupiilon ja astuisitte näyttämölle ja jätätte toistenne sättimisen sikseen. Keskusta rp:n purjeet on reivattava aivan uuteen uskoon ja myötuuleen kiitos.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Eiköhän tässä ole kysymys myös pelin politiikosta Paavo Väyrysestä kysymys, jolla on se oma lehmä ns. ojassa.
Jos puolueen oma kannatus ei kanna, haetaan kannatusta muualtakin, samalla asetellaan marttyyrin viittaa harteille. Timo Kaunisto ei tätä "nähnyt", ja nyt Paavo tyytyväisenä hieroo karvaisia käsiään.
Näyttää siltä, että Keskustan pakka on täysin sekaisin!
Ei, kun tarkoitin sitä "suoraselkäisyyttä". Ja tietenkin seepranraitoja.

Kommentoi 10 kommenttia