Tuomo Hirvi inhimillisyys ennen kaikkea

Suo siellä - vetelät housuissa

Minun tekisi mieleni kysäistä, mikäli näkisin kenet tahansa ministerin, että mitenkä se lienee mennyt perille oppi totuudesta ja valheesta. Senkin minä nimittäin ymmärrän, että politiikassa on käytössä totuutena vale ja sitten vähempi totuus lieneekin emävale.

Nyt on pakko todeta, että tämä kansallinen totuuskomissio lienee lukenut pelkästään emävaleen oppikirjaa nämä muutamat kuukaudet.

Ensiksi toitotettiin, että nyt on vakuudet lainalle tulleet. Aamulla jo tiedettiin, että kyse oli enemmän humpuukimeiningistä. Vakuudet tarkoittivat sitä, että Suomi pääsi kirjaamaan oman vaatimuksensa johonkin liite-liite tiedostoon.

No sittenpä nämä maan mainiot tiedottajat ottivat ja kertoivat, että vielä neuvotellaan ja kuinka ollakaan sopu on syntynyt. Suomi on saamassa kreikkalaiset rahat pankkitilille ja sijoittelee niitä tuottavasti niin, että olemme kuivilla vaikka Kreikka kaatuisi hetimiten.

No eipä aikaakaan, kun tämä jo suunnitelmana hyvin kummallinen vakuusjärjestely torpattiin ja päälle päätteeksi tänään saimme lukea, että tämä kansallinen kreikkalaismielinen hätätilaneuvosto on todennut saman minkä maalaisukko ymmärsi jo alunperin - mitään vakuuksia millekään tule eikä olla saamassa.

Tällä suolla ei kannattaisi enää pitempään jatkaa. Olisi sanottava tylysti "soromnoo" ja lähdettävä tämän eurokasan kimpusta paremmille vesille.

Varmemmaksi vakuudeksi ilmeisesti ainut suomalainen eläkevakuutusyhtiö, jolla on enempi sijoituksia näillä markkinoilla, mitkä nyt kaatuvat, puhuukin jo eurobondeista.

No mitä minä olen sanonut. Tämä ei ole kenellekään eduksi eikä pelasta mitään. Tämä muistaakseni "varman" mies lienee se, joka kertoi koko sopasta sen totuuden. Olemme liemessä ja meitä viedään liittovaltion suuntaan. Johan tämä näytelmä sen osoittaa - olemme osa suurten eurooppalaisten maiden vaikutuspiiriä eikä meillä ole sanan sijaa koko EU:ssa.

Mitäpä jos pestäisin vetelät housuista ja lähdettäisiin pohjoismaiseen yhteistyöhön.

Minä ihmettelen mitä tässä ollaan pelastamassa - en ole koko aikana ymmärtänyt tätä isojen miesten puhetta kuviteltavissa olevasta suuresta katastrofista. Mitä jos otettasiin se vastaan ja pestäisiin pyykki kokonaan. Syvältä ja puhtaaksi.

Tässä ei ole järjen hiventäkään. Ei Suomen ministereiden puheissa eikä Kreikan pelastamisessa - ei ainakaan perustelut vakuuta. Mitään ei kaadu, eikä ole kaatumassa vaikka muutama maa kokisikin oikein kunnon laman.

Tämä koko Suomen ministeristön järjestämä täydellinen farssi on yksi parhaista mistä olen viime aikoina saanut lukea. Olli Rehn ressukkakin on toitottamassa varoituksen sanoja asiasta, joka on niin yksinkertainen, ettei kannattaisi toitottaa mitään. Huonosti ja humpuukilla höystetty talous joutaakin kaatua ja kokea laman.

Minun reseptini on Soinin resepti - tämä ei toimi, eikä siihen kannata uhrata ainuttakaan kokousta enää.

Mitäpä jos siirtyisitte suomalaisiin kuntiin tutustumaan miten niille käy näissa takaustalkoissa.

Pakkoliitoksia ei ole mutta niihin ajetaan - sellainen on meininki tässä ja nyt.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Olen hieman yllättynyt.. kokoomuslainen puhuu järkeä. Täytyypä korjata muutamia käsityksistäni.

Käyttäjän tuomohirvi kuva

Mitä tuota yllättymään. Meillä on tapana ajatella "ihan ite" emmekä ole kovin laumhenkisiä. Toki puheet pidetään mutta tässä Niinistön linja on paljon parempi kuin puolueen valitsema "pakkoavioliitto".

Käyttäjän VILENIN kuva

Vapaaehtoinen pakko on kaiken paras, näin totesi Stalinikin syöttäessään kissalle sinappia, näin tapahtuu nyt kuntaliitoksissakin, kunnat nuolevat sinappinsa.

Käyttäjän susijumala kuva

Tein omat arvioni vakuuspelleilyn syistä ja seuraamuksista. Itse asiassa tämä(kään) suhmurointi ei suoranaisesti yllättänyt. Valheilla, kieroilulla, vehkeilyllä ja väärentelyillä tässä on edetty kohta jo puolisentoista vuotta.

Tämä pitää ymmärtää, mitä tässä pelataan. Jos kaikesta kieroilusta huolimatta kansa haluaa liittovaltioon ja ehkä pari vuotta lisää hengähdysaikaa eurobondeilla niin tehdään sitten näin.

Minusta on vain tärkeää, että kansa tietää taustat ja pystyy tekemään päätöksensä asiapohjalta, ei vain hirmukuvien maalauksien (lähinnä Kansallisen Kokoomuksen taholta) tai populististen heittojen pohjalta (lähinnä Perussuomalaisten taholta).

Käyttäjän tuomohirvi kuva

Onhan se niin, että perusrehellisyys olisi se mikä pitäisi säilyttää kaikissa tilanteissa. Sitähän tässä lähinnä kaipailen.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja